Mellunkylä on yksi Helsingin täydennysrakentamisen keskeisistä kohteista. Tavoitteena on luoda miellyttävä ja monipuolinen elinympäristö kaikkiin elämänvaiheisiin, ja kaiken kokoisille perheille.
Asuntojen määrän suunnitellaan kasvavan 30% vuoteen 2035 mennessä, mikä tarkoittaa noin 6000 uutta asuntoa. Merkittäviä kohteita ovat muun muassa Naulakallion alue sekä Kontulan ostoskeskuksen ympäristö.
Tiivistämisen ohella panostetaan viihtyisyyteen. Puistoja, urheilupaikkoja ja leikkipuistoja kunnostetaan.
Liikenneyhteydet tulevat myös paranemaan, erityisesti Vantaan ratikan eli Raide-Jokeri 3:n myötä. Reitti tulee kulkemaan Mellunkylästä Hakunilaan, Tikkurilaan ja Aviapolikseen/Lentokentälle. Näin se yhdistää useita liikenteen solmukohtia sekä merkittäviä työpaikka-alueita. Arvioitu liikenteen aloitus tapahtuisi vuonna 2028.
Suunnittelua varten on laadittu Mellunkylän Visiotyö. Työssä laaditaan neljä eri osa-alueisiin keskittyvää visiota: Mellunkylän Avenue, Puu-Kivikko, Mellunmäen Keskus sekä Kurkimäen Kohtaamispaikka. Näitä on tarkasteltu kahden eri kasvuskenaarion kannalta.